Sankarimme tympiintyi jälleen kerran espanjan syntaksin tavaamiseen: kerrassaan inhottava oppiaine. Tylsyyksissäni ryhdyin kuuntelemaan Lautanen Guatemalan verta -levyä. Ihan hyvä levy, jos jaksaa lämmetä taistolaismeiningeille ja Chydeniukselle ja Kristiina Halkolalle (kuten esim. minä jaksan). Kuitenkin, levyn nimestä jouhe pohtimaan, että sehän (kuten myös samaa nimeä kantava kappale) on mukailtu Pablo Nerudan runosta Almería, suomeksi nimeltään Lautanen Almerian verta (suomennos luonnollisestikin Pentti Saaritsan). Almeria on puolestaan maakunta, ja maakunnan samanniminen pääkaupunki Andalusiassa, Espanjassa. 

Nerudan runo, joka ensi kerran julkaistiin teoksessa España en el corazón (1938), liittyy Espanjan sisällissodan jälkimaininkeihin ja tasavaltalaisten tappioon. Vastaavia kuvauksia voi lukea muiltakin, mm. Eeva-Liisa Mannerin Varokaa voittajat on käsittääkseni juuri francolaisen Espanjan kuvausta, tai sen innoittamaa, vaikka kirjassa ei mainitakaan maan nimeä. Ja myös Guillermo de Toron puolifantasiaelokuva El Laberinto del Fauno sijoittuu sisällissodan loppuajalle.

Neruda tietysti tasavaltalaisten kannattajana (taisipa sodan seurauksena liittyä myös Chilen kommunistiseen puolueeseen, siis palattuaan kotimaahansa pitkän maastapaon jälkeen) ja Francoa ja francolaisuutta kammoksuvana kirjoitti useammankin runon sisällissodan kauhuista ja ystävänsä Federico García Lorcan murhasta (homoseksuaalia vasemmistolaisrunoilijaa eivät francolaiset kauaa katelleet).

Lautanen Guatemalan verta –levyn julkaisun aikoihin (ehkä v. 1970, kuitenkin yksi varhaisia vasemmistolaisen laululiikkeen levyjä) Guatemalan tapahtumat taisivat olla ajankohtaisempia kuin Almeria. Mietin tässä jo tovin, mikähän sisällissota tai muu ajankohtainen sotilasvallankaappaus ('golpe de estado militar', siinäpä termi jonka väkisin oppii, jos opiskelee Latinalaisen Amerikan historiaa 1900-luvulta) tuolloin oli. En keksinyt. Pitää varmaan katsoa vanhasta kunnon wikipediasta. (edit: 1954 pieni joukko guatemalalaisia kaappasi CIA:n tukemana vallan laillisesti valitulta vasemmistolaiselta presidentiltä . Vallankaappausta seurasi 30 vuotta kestänyt sisällissota. Just. Same old story.)

Nykyään kuitenkin Almerian kurjuus on taas ajankohtaista, suomalaiselle kuluttajalle jopa ajankohtaisempaa kuin Guatemalan (voin vakuuttaa, ettei niilläkään nyt niin hyvin mene). Suomessahan Almeria on ollut puheenaiheena lähinnä sen espanjalaisten tomaattien ja kurkkujen alkuperää käsitelleestä Hesarin Kuukausiliitteen artikkelista (artikkeli, joka avasi silmät useammalta ihmiseltä kuin kansalaisjärjestöjen parinkymmenen vuoden työ tai kukaan poliitikko koskaan). Almeria on siis juurikin se paikka, jossa afrikkaisperäiset laittomat siirtolaiset työskentelevät vihannesviljelmillä kurjissa olosuhteissa ja olemattomalla palkalla. Tosin nyt riistäjän roolissa on muitakin kuin piispa, pankkiiri ja eversti (ja everstin rouva) ja kurjuuden syyt ovat jos mahdollista vieläkin monimutkaisemmat. Silti Eurooppa vetää puoleensa pääasiassa nuoria miehiä Afrikasta. Espanjaan saapui laskelmien mukaan viime vuonna yli 38 000 laitonta siirtolaista, näistä suuri osa Afrikasta pienillä lautoilla ensin Etelä-Espanjaan, ja nyttemmin erityisesti Kanariansaarille. Myös matkallaan hukkuneet lasketaan sadoissa, jopa tuhansissa. Luvut ovat sellaisia, etten oikeastaan ihmettele, miksi täällä ollaan sitä mieltä, että "jotain tarttis tehrä" ja vaaditaan myös Euroopan Unionia kantamaan osansa laittoman siirtolaisuuden torjunnasta. Nykyinen linjahan on se, että EU moittii Espanjaa "rajojen vuotamisesta" mutta ei kuitenkaan avusta maata juuri mitenkään.

Toinen kysymys on sitten tietysti se, onko kehitysmaista tulevilla oikeus pyrkiä Eurooppaan paremman tulevaisuuden toivossa kenties keinolla millä hyvänsä. Ihmisethän ovat kautta aikojen muuttaneet saadakseen itselleen ja jälkeläisilleen paremmat olosuhteet. Siitähän suomalaiset siirtolaisvirrat Ruotsiin ja Amerikan ihmemaahan johtuivat. Eri asia sitten on, miten Eurooppa kestää, tai kestäisi, suuret siirtolaismäärät, ja mitä tapahtuu lähtömaiden omalle kehitykselle kun suunnilleen kaikki koulutettu väki haluaa maasta pois. Ihan tolkuttoman hankalia asiota.

No, loppukevennyksekis laitan runot vielä tähän, suomeksi ja espanjaksi. Tästä taisi tulla blogin tähän asti pisin merkintä. Jännittävää.

Lautanen Almerian verta

Ateria piispalle, katkera hakkelus,
annos romurautaa, tuhkaa, kyyneliä,
annos joka hukkuu nyyhkytyksiin, romahtaviin seiniin,
piispalle piispan ateria, lautanen Almerían verta.

Ateria pankkiirille, etelän onnenlasten
poskipäitä, annos räjähdyksiä,
hullua vettä, raunioita, kauhua,
annos katkenneita akseleita, tallottuja päitä,
musta ruoka, lautanen Almerían verta.

Joka aamu, kaikkina elämänne sameina aamuina
se höyryää ja hehkuu pöydällänne:
te sysäätte sitä vähän syrjään pehmeillä käsillänne
päästäksenne näkemästä,päästäksenne särpimästä sitä niin usein
te sysäätte sitä vähän leivän ja rypäleiden väliin,
äänetöntä verilautasta, joka on edessänne joka aamu, joka
aamu.

Ateria everstille ja everstin rouvalle,
varuskunnan juhlissa, kaikissa juhlissa,
jotta kiroilun ja räkimisen yllä, sarastuksen viininhehkussa
sen näkisitte kylmänä ja värjyvänä maailman yllä.

Niin, ateria kaikille teille, rikkaat läheltä ja kaukaa,
lähettiläät, ministerit, kammottavat pöytäkumppanit,
mukavaa teetä juovat naiset mukavissa tuoleissa:
sotkuinen, läikehtivä annos likaista köyhää verta,
joka ainoa aamu, joka ainoa viikko, aina ja aina,
lautanen Almerían verta edessänne, aina.

 

Almería

Un plato para el obispo, un plato triturado y amargo,
un plato con restos de hierro, con cenizas, con lágrimas,
un plato sumergido, con sollozos y paredes caídas,
un plato para el obispo, un plato de sangre de Almería.

Un plato para él banquero, un plato con mejillas
de niños del Sur feliz, un plato
con detonaciones, con aguas locas y ruinas y espanto,
un plato con ejes partidos y cabezas pisadas,
un plato negro, un plato de sangre de Almería.

Cada mañana, cada mañana turbia de vuestra vida
lo tendréis humeante y ardiente en vuestra mesa:
lo apartaréis un poco con vuestras suaves manos
para no verlo, para no digerirlo tantas veces:
lo apartaréis un poco entre el pan y las uvas,
a este plato de sangre silenciosa
que estará allí cada mañana, cada
mañana.

Un plato para el coronel y la esposa del coronel,
en una fiesta de la guarniciòn, en cada fiesta,
sobre los juramentos y los escupos, con la luz de vino de la madrugada
para que lo veáis temblando y frío sobre el mundo.

Sí, un plato para todos vosotros, ricos de aquí y de allá,
embajadores, ministros, comensales atroces,
señoras de confortable té y asiento:
un plato destrozado, desbordado, sucio de sangre pobre,
para cada mañana, para cada semana, para siempre jamás,
un plato de sangre de Almería, ante vosotros, siempre.