Menin tuossa perjantaina ns. ostoksille. Ostin yhden joululahjan, toistaiseksi ainoan (jos ei lasketa sitä kirjaa, jonka ostin itselleni). Sitten päätin mennä hieman pööpöilemään Carrer Pelain, Portaferrissan ja Portal de l'angelin vaatekauppoihin. Näille kaduille on sijoittunut jokseenkin kaikki halvat rättikaupat kuten Zara, Mango, Bershka, Henkkamaukka, Stradivarius jne. (sen sijaan "Barcelonan fifth avenuella", Passeig de Gràcialla sijaitsevat muunmuassa sellaisten mattimeikeläisten liikkeet kuin Louis Vuitton, Valentino, Gucci, Dolce&Gabbana jne, kun taas ihan hauskoja t-paitoja, pienten suunnittelijoiden puoteja, segundamanoa ja hippikrääsää löytyy Barri Goticista ja Ravalista eritoten Riera Baixalta).

No, suuntasin kuitenkin tällä kertaa noihin perusvaatteen halpaloihin, vaikka eihän ne pienet Alit ja Muhamedit siellä Indonesiassa mitään laatua saa aikaan. Länsimaisen kuluttajan oikeudella halusin nyt kuitenkin löytää itselleni ehkä hameen ja mahdollisesti jonkun pitkähihaisen paidan. Sinne siis. Vaan kyllä oli taas usko mennä. Ensinnäkin,  miten voi hädin tuskin vyötä pidempi hamonen maksaa yhtä paljon kuin farkut? Vähemmän kangasta, vähemmän yksityiskohtia ja yhtä paljon hintaa? Ei mee jakeluun. Toisekseen, eikö ne hamoset vois olla ihan inasesti pidempiä? Siis ihan kiva pukeutua lyhyeen hameeseen joo, mutta kun kuitenkaan tunne oloani välttämättä oikein mukavaksi hameessa, jossa näkyy takapuoli jos esim. nojautuu n. kaksi astetta eteenpäin. Varsinkin, kun tunnen itseni ja tiedän hyvin, etten välttämättä muista eksistoida sellaisen vaatekappaleen edellyttämällä tavalla eli liikkumatta jalat ristissä istuen.

Kuten arvata saattaa, hylkäsin ajatuksen hameen ostosta ja päätin sittenkin ostaa farkut. Nyt minäkin sitten omistan kapealahkeiset mustat farkut, eih olen trendien orja. Vaan ei ollut helppoa niidenkään hankinta. Eräässä myymälässä päätin sovittaa kolmia hieman ykstyiskohdilta poikkeavia mustia farkkuja. Valitsin kustakin mallista koon 38 (mitä lie onkaan tuumakokoina se, ehkä 32 tai 30, emmä tajuu), koska se on normaalisti suunnilleen minun kokoni. Sovituskopissa paljastui jälleen kerran mitoituksen satunnaisuus. Yksi housupari oli aivan liian pieni, hyvä että päälle mahtuivat. Toiset sovittamani siis samaten koon 38 farkut olivat sitten aivan liian suuret. Vasta kolmannet olivat jokseenkin sopivat. Kyseessä olivat vielä saman valmistajan housut. Onko tässä mitään järkeä?