Pistän ensiksi tässä kommentoiden ajankohtaista kuolinuutista: nyt se Juice sitten  kuoli. Ei nyt parhaalla tahdollakaan voi sanoa, että yllätyksenä olisi tullut tämä. Tottapuhuen jo tuossa jonain hyvinkin männä vuonna tuli puhetta aiheesta. Tuolloin eräässä baarikeskustelussa eräs tuntemani kertoi eräiden hänen tuntemiensa vedonlyöntiharrastuksesta. Joka uusivuosi nämä ihmistotoajat veikkasivat seuraavana vuonna kuolevia julkkiksia (ex-paavi oli varmaan kovaa kamaa useampana vuonna), ja aina vuoden päästä tarkastettiin tilanne. Siinäpä sitten allekirjoittanut kommentoimaan, että ainakin itse veikkaisin ainakin Juicea, se kun ei voi enää elää kovin monta vuotta. No, vedot jäi lyömättä ja voitot saamatta tälläkin kertaa. Pahus.

Näin muuten eilen ensi kertaa espanjankielistä karaokea. Se oli siinä mielessä samanlaista kuin suomalainenkin, että laulutaidottomat ihmiset menivät humalassa laulamaan. Mutta niillä ei ollut ollenkaan niin hienoja karaoke-videoita kuin kotimaa(mme ompi Suomi)ssamme. Se ehkä johtui siitä, että ne lauloi ne tahot jotain nuorisomusiikkia, esim. Juanesta (la camisa negra) tai Shakiraa (la tortura), tai sitten niitä ei vaan ole.

Puhuin myös eilen ensi kertaa saksaa täällä ollessani. Saatoin olla tämän tapahtuessa hieman humaltunut, koska eihän sitä kieltä nyt puhu selvinpäin ns. erkkikään. On vähän päässyt kyllä kielitaito sen kielen osalta ruostumaan. "Vähän".

Muutenkin voisin hieman kertoa niistä kemuista, missä eilen siis olin siellä kylässä/kaupungisssa (en vieläkään tiedä kummaksi sitä pitäisi kutsua. Siellä on vaan 7000 asukasta, mutta kyllä se näyttää ihan kaupungilta). En nyt kuitenkaan jaksa eikä huvita. Keskityn makaamaan sen sijaan sohvalla ja pohtimaan menisinkö ehkä kauppaan ostamaan sipsilöitä ja limonaatia vaiko sittenkään en.