Pitäisi tehdä hienoja käsitekarttoja tämänpäiväiselle luennolle eräistä kolmesta ympäristöpolitiikkaa yms käsittelevästä artikkelista, joista tosin olen lukenut vasta kaksi. Kolmas (Perspectivas del medio ambiente mundial 3) on netissä. Sen sijaan, että lukisin sitä, päädyin lukemaan hesaria, kuuntelemaan Dropkick Murphysia, laittamaan blogimerkintää ja tutkimaan CIMO:n kansainväisen harjoittelun paikkoja, näin niinkun muunmuassa. Hupsis.

Onneksi ensi viikolla on pääsiäisloma. Ja onneksi iso osa kavereista lähtee jonnekin matkoille. Voin opiskella koko viikon! (hmm) Olisin kyllä itsekin mielinyt jonnekin matkustelemaan, mutta suhteettomiin hintoihin kallistuneet lennot ja täpötäydet junat ja bussit eivät kuitenkaan kiehtoneet tarpeeksi. Koska kotikaupunkikin on luultavasti täynnä turisteja, voin mennä leikkimään matkustelua keskustaan. Tai, jos jaksan, saatan ehkä harrastaa kotiseutumatkailua ja ajella renfellä jonnekin mystisiin katalonialaiskaupunkeihin, joissa en ole koskaan ollut. Mutta todennäköisimmin, jos vihdoin tulee lämmin ja aurinkoinen, hengaan rannalla.

On ehkä tarve juoda lisää kahvia. Ei väsytä, mutta aivot tuntuvat olevan unessa yhä.

Jännä juttu, Suomessa on melkein yhtä lämmin kuin täällä. Helsinki-Vantaalla oli lukemani mukaan mitattu tässä jonain päivänä jotain 16ºc. Täällä on jokseenkin 16 astetta, ollut jo aika pitkään. Lämpenis jo! Paleltaa!