Kaikkea sitä lupailee. Nyt aion kirjoittaa jalkapallosta, vaikka en tiedä siitä paljoakaan. Jalkapallo on täällä oikein tärkeää (toisin kuin esim. Suomessa on jääkiekko, yäk). Näin ollen olen käynyt mm. ensimmäisessä Oikeassa Jalkapallo-ottelussani (Lappeenrannan jonkunnimisen joukkueen edesottamuksia 80-luvulla ei lasketa). On aika hienoa aloittaa se maailman kolmanneksi suurimmalta ja parhaaksi äänestetyltä stadionilta. En kyllä yhtään tiedä kuka siitä on äänestänyt, luin ko. tiedon jostain (ts. ihanmistävaan. täällä hehkutetaan noin kaikkialla suunapäänä kaikkea mikä jotenkin liittyy fc.barcelonaan)

Laitan tähän nyt kuvan minusta ja kyseisestä stadionista:242710.jpg
miia, camp nou ja kiroileva katalaani

Ensimmäinen oikea jalkapallo-otteluni oli La Liga -ottelu FC Barcelona-Recreativo de Huelva, lauantaina 28.10 klo 20. Se päättyi 3-0. Oli kiinnostavaa, vaikka istuttiinkin puolimatkassa taivaaseen yläbörsässä. Nähtiin kaukaa mm. ihana Puyol ja kaikkientuntema Ronaldinho. Vieressäni (kts. kuva) istui katalaanitaho, joka hoki koko ottelun ajan 'fill de puta' ja 'molt bé' ja söi kouratolkulla auringonkukansiemeniä ja poltti tupakkaa. Ottelun katsomisen jälkeen suosituinta ajanvietettä yleisössä oli askarrella lehdistä paperilentokoneita ja lennättää niitä alla istuvan yleisön niskaan tai jopa kentälle asti. Edessämme istui lapsi, jonkun tytär siis, jolla ei ollut mitään hajua aerodynamiikasta (?) tai mistään, samanlaisella lapsen pelottavalla innolla se viskoi toisten askaroimia lentokoneita ja itseaskartelemiaan paperitolloja toisten niskaan. Voisivat eräät kasvattaa lapsiaan tai opettaa niitä edes tekemään paperilentokoneita. Minullekin on opetettu.

En nyt pistä tähän minkäänlaista analyysia itse ottelusta. Kyllä se jalkapallolta näytti. Sen sijaan muistin taas, miksen tykkää katsoa urheilua, edes jalkapalloa. Ensinnäkin minua alkaa helposti jännittää kauheasti, silloinkin kun ottelun tai kisan lopputulos on minulle täysi yhdentekevä (pahiten tämä ilmenee mäkihypynkatsonnassa, tunnustan) ja toisekseen minua alkaa säälittää, jos toinen joukkue on paljon huonompi, niin niitten puolesta. En ollenkaan voi katsoa jos vaikka Suomi pelaa jääkiekkoa jotain surkeaa Japania tai Italiaa vastaan. Oliko pakko tehdä kymmenen maalia? Ei varmaan tunnu kivalta yksistä hävitä 10-0. Niinpä  minä sitten taas viimeiset viisitoista minuuttia ottelusta säälin Recreativoa ja  melkein toivoin, että ne saisivat edes  yhden maalin tehtyä, vähän iloa niillekin, hei.

Loppukevennyyksi tulee vielä yksi kuva. Siinä se nyt on se minun naapuristadikka (jälikäteislisäys ja epämääräistä numerotietoa kiinnostuneille : kyseinen mesta vetää muistaakseni rapiat 92 000 katsojaa, joskin noita pienempiä liigaotteluita vaivaantuu seuraamaan keskimäärin jotain 60 000 henkilöä. Että sitä voitte vaikka miettiä nyt, jos tahdotte.)

:242712.jpg