Tänä keväänä ilmeisesti Suomessa tapahtuu se, mikä Ruotsissa tapahtui, no, kauan sitten: teinitytöt bloggaa joukolla muodista. Hatarat tutkimukseni aiheesta perustuvat blogilistaan ja satunnaiseen surffailuun, joten saatan toki olla väärässä, mutta minusta tuntuu siltä, että muotiblogeja alkaa olla kuin neuleblogeja (yhyy) konsaan. Onhan se ihan kiva, että nuoriso kirjoittaa, mutta kun ei tällainen vanha hipake vissiin ymmärrä, vaikka se hippaus menikin sittemmin ohi. En minä erota jonkun marcjacobsin laukkua jostain ei-marcjacobsin laukusta. Lisäksi teiniksien pääasialliset hankintapaikat tuntuvat olevan hm ja zara, mitkä tunnetusti ovatkin omaperäisen tosifashionistan kantakauppoja (minkäs teet jos pappa inte betala, mutta silti..tylsää). No, oli miten oli, voin nyt itsekin antaa tähän tämän kevään fashionvinkkini kaikille muotibloggajille: ne eläinkuosit ei tod. oo kivoja vaikka joku h&m niin sanoisi! Ja lisäksi: Aito louisvuitton alkaa olla ihan yhtä naurettava kuin feikki.

Jes, meen nukkuu tai sänkyyn lukemaan Cunninghamin The Hoursia, vaikka en ehkä pidäkään siitä paljoa. Puolivälissä jo mennään, ni viitti keskenkään heittää.

Olen muuten omaksunut paikallisen ilmaston aika hyvin. Täällähän on tässä viikon päivät ollut kohtuullisen lämmintä, siis n. 19-23ºc, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että brittituristit painavat pienissä topeissa (usein kauhea näky on se) ja kansoittavat rannat, muut turistit liikuskelevat t-paidoissa ja paikallisetkin vaihtavat untuvatakit kevyttoppatakeiksi. Minäpä sitten tajusin mm. tänään, että olen kyllä kova palelemaan. Menin puistoon lukemaan kirjaa, oli ehkä 21 astetta, puolipilvistä ja rannalla oli paljon väkeä. Minulla oli päällä t-paita, huppari ja farkut. Ja piti tulla kotiin koska tuli kylmä (!). Että voiskos saada niitä yli kolmenkymmenen asteen helteitä kohta. Täällä vetää!