Lallallaa. Ei taaskaan huvita. Kuuntelen tätä kyseenalaisin keinoin (kts. edellinen merkintä) hankittua levyä, ja ihmettelen. Vaikka mm. tänään espanjanpuhuminen oli taas yhtä tuskaa ja vääntämistä (miten voi kielitaito vaihdella päivittäin? Miten voi kadota sanat, jotka ihan varmasti on osannut jo vaikka kuinka kauan? Miksi välillä tuntuu, että kuukausi sitten puhuin paremmin? Hä?) niin kai tuo kuullunuymmärtäminen on tosiaan kehittynyt, kun vaikeuksitta tajuan mistä tässä lauletaan. (niin kun sitä ei voi päätellä siitä, että pystyy esim. luennoilla seuraamaan nopeasti puhuttua chilenespanjaa). (no ei kai ny)

Tänään ja eilen on tullut ihan hassuja suomikaipuita. Eilen illalla keittiössä ruokaa laittaessa yht'äkkiä tuli ikävä Kallion baareja (!). Sellasia rehellisiä, vähän kulahteneita keskikaljakuppiloita, jossa sulassa sovussa istuvat päiväkaljalla keski-ikäiset tuurijuopot, vanhat hipit, krapulaiset rokut ja pitkästyneet (tai krapulaiset) me. Ja normaali olutannos on juuri sopiva puoli litraa, eikä mitään säälittäviä cañoja. Voi ihku. Suomi!  Ja Maatuska, sinne on ainakin pakko mennä joululomalla! Täällä on vaan pappabaareja ja nuorten baareja. Ja jotain tylsiä klubeja. Mutta on se kyllä silti vähän kummallista, että pitää katalaanimaahan asti tulla että alkaa arvostaa Roskapankkia. Tai outoa ehkä on lähinnä se, että yleensä alkaa arvostaa roskista.

Innostuin tästä kapakkafiilistelystä niin, etten nyt enää muistakaan mikä se toinen kummallinen suomikaipuu oli. Salmiakkia syön silti. On niin isot varastot vieläkin, että pitää kiirettä jos tahdon saada nämä syötyä enne joulua. On kahta eri tavallista salmiakkia, turkkareita ja panttereita. Turkinpippureista voisi ehkä valmistaa salmiakkikossua (ilman kossua, mutta kai joku perusedullinen vodka käy) pikkujouluihin, jotka ovat suunnitteilla itsenäisyyspäiväksi.

Ensi kerran tämäkin.
Soi: Bebe: Ska de la tierra