Eilen iski sitten jonkunlainen flunssa TAAS ja kaatoi allekirjoittaneen sängyn pohjalle. Tai ei nyt varsinaisesti kaatanut, jaksoinhan lähteä käymään baarissakin. Yön nukuin heräillen välillä hikoiluun, välillä kummallisiin uniin. Saattoi siis hyvinkin olla kuumetta. Tämän päivän olenkin varmuuden vuoksi viettänyt enimmäkseen vaakatasossa, yrittäen keskittyä kirjan lukemiseen mutta päätyen netissä pööpöilyyn (olen lukenut läpi sitä Kirsi Pihan nettihesarissa pitämää lukupiiri-blogia, joka onnistui paitsi vähentämään syvää epäluuloani ko. henkilöä kohtaan niin myös kaipaamaan kirjoja  (etenkin suomeksi) ja aikaa lukea. Hö).

Jaksoimme, minä ja kaverini S, eilen viimein siirtää luumme Macba:n (museu d'art contemporani de barcelona tjsp). Näiden kaupungissa viettämieni yli viiden kuukauden aikana olen käynyt ihan hävettävän vähän museoissa tai ylipäänsä nähnyt mitään nähtävyyksiä. Toisaalta mielessäni vetoan siihen, että asun täällä, enkä siten ole turisti. No, oli miten oli, näimme Janet Cardiffin ja George Bures Millerin eriomaisen mielenkiintoisen näyttelyn The Killing Machine and Other Stories. Kyseinen kanadalainen taiteilijapari(skunta??) oli minulle ennestään tuntematon (nykytaiteen tuntemukseni on suorastaan hämmästyttävän surkea). Heidän työnsä perustuu voimakkaasti erilaisille äänille (musiikkia, kolinoita, puhekatkelmia, dialogeja). Oli jännää. Kokonainen huone kasattu täyteen satunnaisenoloisia esineitä ja kalusteita vaan äänten taustaksi, tai niiden muodoksi. Yhteinen suosikkimme oli The Paradise Institute, puiseen viritelmään rakennettu fiktiivinen kaksirivinen elokuvateatteri. Teos oli kiintoisasti monitasoinen. Ensinnäkin tietysti ruudulla pyörivä "elokuva", jonka lisäksi korvakuulokkeista tulviva elokuvateatteriäänimaailma, naurua, rapinoita yms (ihan älyttömän todellisen tuntuinen jotenkin) ja sitten vielä se liveyleisö eli ne 15 muuta teoksessa kanssasi istuvaa henkilöä. Hihii. Hauskaa oli. Muutkin jutut oli aika kivoja, ja yhtä ei ehditty nähdä kun museo menikin jo kiinni.

Seuraavaksi voisin mennä käymään Joan Miró -museossa, sitä on kehuttu. Sen sijaan tajusin Málagassa, että Picasso ei kiinnosta minua juurikaan. Dalin talo olisi ihan kiva nähdä, vaikka setä Salvadorkin aiheuttaa ärsytystä lähinnä.Vaikka eihän se tietty sen vika ole, että kaikki daideelliset lukiolaiset ja fantsuharrastajat diggaa siitä ja ostaa niitä hyi-oksettavia dalijulisteita seinilleen. Ja Mae Westin huulet -sohva on kyllä ihku ja pop.

On nyt tämän sairastelun ja yleisen ajattelukyvyttömyyden takia lopettava tämä tähän paikkaan. Kerron myöhemmin siitä Marbellasta tai jostain.

Leonard Cohen: Sing Another Song, Boys