Eilen se vihdoin tapahtui. Oleskeltuani Euroopan ryöstöpääkaupungissa yli kymmenen kuukautta, minutkin viimein ryöstettiin. Minua ei ollutkaan koskaan aikaisemmin ryöstetty, enkä ole itseasiassa joutunut taskuvarkauden uhriksikaan. Aineelliset menetykset eivät tietenkään olleet tässäkään tapauksessa suuria, sillä tyhmempikin tajuaa (no ainakin pitäisi tajuta!), että kaupungissa, jossa poliisille ilmoitetaan muistaakseni jokseenkin 400 ryöstöä tai taskuvarkautta viikossa, ei välttämättä kannata kanniskella mukanaan isoja setelitukkoja, timangeja tai uusimpia puhelimia, kameroita ja muita teknisiä vimpaimia. Menetykseni olivat: 1,5 vuotta vanha nokian halpamallin puhelin espanjalaisella prepaid -sim-kortilla varustettuna, kotiavaimet, 10 euroa rahaa, Visa electron -kortti (kuoletettu), espanjalainen opiskelijakortti, huulirasva, sytkäri, pari tupakkia, 3 euron ilmeisen heikkolaatuinen laukku. Tuollaisella saaliilla luulis kyllä jo ryöstäjääkin vituttavan. Pientä lisätyydytystä saan siitä, että puhelimeni oli toki asetettu suomen kieliseksi, ehkä siitä on edes jotain päänvaivaa sille paskiaiselle.

Ryöstäjä oli ehkä 15-vuotias marokkolaisheppu, joka ajoi jalkakäytävällä ohitseni mopolla ja samalla riuhtaisi olan yli kuljettamani laukun (ja minut melkein kumoon). Hihna antoi periksi. Ja tämä siis tapahtui tuossa lähimetroaseman vieressä ennen yhtätoista illalla. Hyvä ja huono puoli on se, että olen enää alle viikon täällä. En siis tiedä, kannattaako minun hankkia esim. uusi puhelin täältä. Muuten selviäisin varmaan ilmankin, mutta se Pamplonan reissu olisi kenties kivempi, jos olisi joku yhteydenpitoväline mukana. Lisäksi en omista minkäänlaista muuta kelloa. Koska en ehdi saada uutta electron -korttia, loppureissu menee sitten visakortille. Lisäksi en jaksaisi millään hoitaa kaikkia tämän ikävän välikohtauksen mukanaan tuomia asioita, kuten: käyntiä poliisiasemalla, kotiavainten viemistä kopiointiliikkeeseen, puhelimen etsimistä yms.

EDIT: Puhuin kämppikseni Davidin kanssa. Hyviä ja huonoja uutisia. Huonot uutiset ensiksi: kotiavaimemme ovat jotain mystillistä extrasecurity -mallia, ja melkein mikään liike ei suostu tekemään niistä kopioita. Oikeanlaisen kopiointiliikkeen löytäminen saattaa siiis olla kiven takana. Lisäksi niiden kopioiminen maksaa ainakin parikymppiä. No, tuo oli odottevissa. Hyviin uutisiin siis: kämppikseni oli vaihtanut muutama kuukausi sitten puhelinta, joten saan käyttööni sen vanhan puhelimen. Sitä voi käyttää vain vodafonen kortilla, joten uusi sim-kortti pitää kuitenkin hankkia.

Jotenkin elämä on nykyään tällaista hyvien ja huonojen uutisten tasaista vuorovettä. Eilenkin päivällä löysin maasta kympin. Ja katso, kymmenen euroa myöhemmin menetän. (ei kuitenkaan sama seteli). Sekin on muuten jännä, että tuli ihan syyllinen olo, kun menin eilen ryöstön jälkeen suunnitelmien mukaan kaljalle. Ihan kuin rikoksen uhrin pitäisi jäädä kotiin suremaan menetyksiään. No, ei ehkä tässä tapauksessa, kun ei voi sanoa, että olisin edes suuremmin yllättynyt. Sitä perkeleen marokkolaisteiniä teki kyllä mieli vetää pataan aika huolella.