Olin menossa suihkuun itseä puhdistamaan, mutta kämppis ehti ensin. Kuuntelen siis nuorison suosimaa puhelaulumusiikkia ja odotan kärsivällisesti. Odotellessa voisin laittaa jonkun tarinan taas, kertoa vaikka eilisestä.

Koulutyö edistyi miten pitikin, saimme tehtyä suunnitelman, joka pitää palauttaa opettajalle tiistaina. Aihe meni myös vaihtoon, teemmekin työn reilusta kaupasta (Etelä-Amerikassa). Sitten ajauduin juhlimaan. Tai ensin jäin koulutoverin asunnolle hengaamaan, josta menimme syömään ravintolaan, jonne piti jonottaa (!) ainakin vartti. Ruoka oli kyllä hyvää mutta silti edullista, joten jonoon lienee syy. Kotijuhlien jälkeen ajauduin ison joukkion seurassa Graciaan klubiin. Laskeskelin, että olen täällä asuessani käynyt useammassa klubissa/discotecassa kuin koko aikana Helsingissä asuessani. Hämmentävää. Eilen piti tanssiakin paljon, lähinnä siksi, että ei voinut juoda, kun se on niin naurettavan kallista (taas 5€ kaljapullosta) ja myös siksi, että paikassa (Otto Zutz) soi minun korvaani parempi musiikki kuin  yleensä paikoissa ei. Neljältä kyllä jo väsytti tanssiminen ja aiemmin juotu vodka ja muukin, mutta viiteen saakka jaksoin, sitten otin metron kotiin.

Huvittaa tehdä lista asioista.

Kivoja asioita eilen:
-eri ihmisiä kuin yleensä (uusia kavereita)
-kiva ravintola, hyvä ruoka
-kotijuhlat, halpaa ja hyvää
-klubiin pääsy ilmaiseksi jonon ohi siitä huolimatta että ärsyttävä puolalainen ei antanut minulle free-passia

Tylsiä asioita eilen:
-päänsärky (kunnes saksalainen taho antoi aspiriinin)
-ärsyttävä puolalainen, joka lisäksi näytti itäprostituutilta (leopardikuvioiset legginsit! hei  haloo!), mikä on tyhmää koska nyt minulla on ennakkoluuloinen ja rasistinen olo, vaikka se oli ärsyttävä ihan itse

Omituisia asioita eilen:
-pitkästä aikaa tunne ensi kertaa jonkun ihmisen tavatessaan, ettei voi sietää tätä (arvatkaa kuka)
-hlö jonka oletin ns. umpihomoksi pussaili kovasti tytön kanssa, hämmennys
-itseään selvästi hyvännäköisinä pitävät eivät kovin erikoisennäköiset saksalaispojat (monta)