Oli sitten eduskuntavaalit, siellä kotimaassa. Täällä ei näkynyt vaalivalvojaisia, joten minä ja valtiovieraani HM olimmekin Manchesterissa kaljalla autuaasti koko vaaliasian unohtaneena. Nyt olen hieman tutkaillut tuloksia, annoinhan äänenikin. Näyttää ilmeisen vahvasti siltä, että maamme saa (mitä ansaitsee) porvarihallituksen. Eikä siinä tietty mitään, sillä en hetkeäkään usko, että mikään muuttuisi. Opintotukea voisivat kyllä nostaa, kerta ovat lupailleet. Mutta miksi Suomessa aina pitää tehdä niinkuin Ruotsissa? Ne nyt kai ovat jo katkerasti katuneet, että riistivät vallan tutulta ja turvalliselta sosiaalidemokraattiselta puolueelta, saa nähdä miten meillä käy. Voihan toki olla myös, että keskusta sivuuttaakin kokoomuksen ja hallitusneuvotteluihin ryhdytäänkin demareiden kanssa. Sitten kokoomuksen katkeruus kyllä ylittäisi jo kaikki sallitut arvot. Voi sentään.

Tässä kerta väsään poliittista merkintää, voisin samalla reiluuden nimissä paikantaa itseni puoluekentälle. Olen valinnut puolueeni negaation kautta, toisin sanoen karsinut pois kaikki puolueet, joita en voisi äänestää. Jäljelle jäi yksi. Ketään ei varmaan hämmästytä, että se on vihreät. Jos vasemmistoliitossa olisi enemmän sympaattisia paavoarhinmäkiä (se pääsi eduskuntaan, hyvä paavo!) ja outiojalia ja vähemmän seitkytluvulle unohtuneita rumia vanhoja jääriä, saattaisin harkita myös sen äänestämistä. En kuitenkaan halua antaa ääntäni kellekään kuuskymppiselle sekopäälle. Vihreissä on muuten pienin riski, että näin käy. Suurista puolueista minulla on vain yksi mielipide: ne on kaikki paskoja. Pahin on tietysti keskusta, hyi olkoon miten kamala se onkin. Toivottavasti maaseutu tyhjenee nopeasti ja keskustan kannatukselle käy niinkuin sille oikein olisi. (voidaan tietysti olettaa, että vaikka ihmisen saa pois maaseudulta, maaseutua ei saa pois ihmisestä). Vaihtoehtoisesti voitaisiin myydä Pohjanmaa Ruotsille. Kokoomuskin on aika kauhea. Erityisen kauheita ovat kokoomusnuoret, ne ovat ihmisryhmittymistä eräs pelottavimmista ja vastenmielisimmistä. Sen sijaan Martin Saarikankaan tapaiset aidot ja oikeat sikaporvarit ovat aika metka juttu. Sdp:kin on melko hiuksianostattava joukko. Niillä on kuitenkin maailman symppiksin Erkki Tuomioja, mies paikallaan ja ainoa mahdollinen syy edes vähän pitää demareista. Erkki voisikin olla se jokin, joka nostaisi sdp:n mielessäni ohitse muiden suurten puolueiden. Mutta kun siellä on kaikkia niitä mörköjä, Kari Rajamäki ja Eero Heinäluoma etunenässä. Joo ei.

Kristillisdemokraateista, perussuomalaisista tai joistain muista ei ole nyt sanottavaa. Vähän harmittaa, etten antanut protestiääntä Stenkalle, olisi ollut aika metkaa ja lisäksi ihan oikein, että se olisi päässyt eduskuntaan. Varsinkin, kun viisas ja harkitsevainen kansamme on äänestänyt sinne Juha Miedon,
Markku Uuspaavalniemen, jälleen kerran Mikko Alatalon ja muutamia muita kammotuksia. Keskustapuolueesta, tietenkin. Yhyy.

Oma ehdokkaani pääsi eduskuntaan.