Seuran puutteesta huolimatta elokuva oli ihan kelpo pätkä. Vähän tekee mieli suomia tätä kovin trendikkääksi riistäytynyttä "sit nää kaikki tapahtumat liittyiskin toisiinsa" -käsikirjoittamista. Kyseinen tyylihän on tuttu mm. elokuvista Crash tai Magnolia. Babelissa oli muutenkin jotain hämäävää samankaltaisuutta, Crashin kanssa, ainakin pienessä mielessäni, jonka vuoksi voitaneenkin olla varmoja, että ainakaan Babel ei voita parhaan elokuvan Oscarta, veihän pystin viime vuonna juurikin Crash (no joo, en edes tiedä onko elokuva ehdokkaana kyseisessä sarjassa. No mut jos on niin...).
En nyt kerro tässä sen enempää itse elokuvan juonesta, joka sinänsä oli aika simppeli. Voihan olla, että joku lukijoistani aikoo vielä katsella kyseisen filmin ja häiriintyisi täten juonipaljastuksista (käykää elokuvissa! se on kivaa ja voi se olla sivistävääkin, jos niin haluaa). Mielestäni elokuva kannattaisi katsoa ainakin muutamista syistä. Ensinnäkin siinä puhutaan laskujeni mukaan ainakin viittä eri kieltä. Toisekseen siinä on Gael García Bernal, tuo Meksikon lahja maailman naisille, ja joillekin miehillekin. Kolmanneksi siinä on Brad Pitt, joka on normaalisti ällöttävä, mutta tässä se olikin harmaantunut ja ryppyinen ja siten n. 13 kertaa mielenkiintoisempi kuin tavallisesti. Neljänneksi elokuva on ilo silmälle, eli visuaalinen ja kiva ns. elämys. Varmaan ne Marokon autiomaista Tokion neonvaloihin siirtyilevät maisemat kertovat jotain tosi syvällistä meidän ihmisolentojen sielunmaailmasta. En tiedä, kun en koskaan jaksa alkaa analysoida elokuvia (tai sen enempää mitään muutakaan) mitenkään syväluotaavasti. Elokuvien tulee olla viihdyttäviä (eli mielenkiintoisia), ja jos ne sen lisäksi ovat mieltäylentäviä tai ajatuksia tai levottomuutta herättäviä, niin sen parempi.
Kommentit