 |
|
|
|||
 |
|
||
|
13.09.2007 - 21:56
Täällä käy vieläkin vaikka kuinka paljon kävijöitä! Kummaa!
16.08.2007 - 18:31
Karistin tomut jaloistani ja muutin uuteen osoitteeseen: tänne. Tervetuloa vieraisille tutut ja tuntemattomat.
Eipä tässä kai muuta. 30.07.2007 - 20:24
Palasin sitten Suomeen. Luulen, että olen jo melko sopeutunut. Ongelmia aiheuttavat edelleen ovien aukeamissuunnat (vedän kun pitäisi työntää jne), suomalaiset ruoka-ajat (mitenniin ei saa lounasta klo 16??) ja ruuan hinta (munakoiso 4,90/kg!! ryöstöä!!). Ajattelin tehdä sellaisen listan, niinku jostain. On ollut vähän kiireistä. En tee sitä tänäänkään.
Eilen ja tänään olen muuttanut hiki hatussa. Nyt on uusi koti, kolmannella linjalla. Jee. Saatiin jo nettikin, tosin ehdin jo päivällä lainata jonkun naapurin suojaamatonta langatonta verkkoa. Mutta nyt on oma. Sisustus ja asuminen on toistaiseksi aika in progress. Tänne saa tulla käymään, kyllä. Ihan vielä ei mahdu, mutta kenties jo pian. En ole vielä ehtinyt päättää mitä tälle blogille tapahtuu. Olin yli viikon lomalla netistä ja Helsingistä ja muusta tuolla idässä. Jos päätän siirtyä toisaalle tai lopettaa kokonaan, luultavasti kerron siitä tällä paikalla. En minä nyt tiedä. Liikaa asioita, joita täytyy ajatella. Kaikenlaisia muuttoilmoituksia ja muita. Palaan myöhemmin. Miksi täällä on muuten ihan syyssää? 06.07.2007 - 02:53
Kirjoitin äsken jutun viimeisistä kerroista ja vähän kaikesta muustakin. Jostain syystä se ei suostunut julkaistumaan lain. Nyt tyydyn toteamaan, että viimeisiä viedään, pahasti. Omituinen olo, sellainen, että olisi haikea jos jotenkin tajuaisi mitä tapahtuu.
Huomenna hyppään bussiin kahden meksikolaiseni kanssa ja suuntana on Pamplona. Mukaan pitää pakata lämmintä vaatetta, sillä luvassa on nukkumista epämääräisissä paikoissa, ja yöllä on kuulemma kylmä. Yhyy. Kirjoitin myös blogin epävarmasta tulevaisuudesta. Ainakin jäämme Suomeen palattuamme kesälomalle. Saatan sitten sanoa jotain shokista toivuttuani. Myös arvon lukijat saavat ilmaista mielipiteensä asiasta, tai asian vierestäkin jos niikseen tulee. Mitä te ootte aina niin hiljaa siellä? Teitä varten se kommenttiloota siellä on! (sattumoisin tiedän, että teitä on yli kolme). Nyt nukkumaan. Viimeistä kertaa, jeje. 04.07.2007 - 13:02
Eilen se vihdoin tapahtui. Oleskeltuani Euroopan ryöstöpääkaupungissa yli kymmenen kuukautta, minutkin viimein ryöstettiin. Minua ei ollutkaan koskaan aikaisemmin ryöstetty, enkä ole itseasiassa joutunut taskuvarkauden uhriksikaan. Aineelliset menetykset eivät tietenkään olleet tässäkään tapauksessa suuria, sillä tyhmempikin tajuaa (no ainakin pitäisi tajuta!), että kaupungissa, jossa poliisille ilmoitetaan muistaakseni jokseenkin 400 ryöstöä tai taskuvarkautta viikossa, ei välttämättä kannata kanniskella mukanaan isoja setelitukkoja, timangeja tai uusimpia puhelimia, kameroita ja muita teknisiä vimpaimia. Menetykseni olivat: 1,5 vuotta vanha nokian halpamallin puhelin espanjalaisella prepaid -sim-kortilla varustettuna, kotiavaimet, 10 euroa rahaa, Visa electron -kortti (kuoletettu), espanjalainen opiskelijakortti, huulirasva, sytkäri, pari tupakkia, 3 euron ilmeisen heikkolaatuinen laukku. Tuollaisella saaliilla luulis kyllä jo ryöstäjääkin vituttavan. Pientä lisätyydytystä saan siitä, että puhelimeni oli toki asetettu suomen kieliseksi, ehkä siitä on edes jotain päänvaivaa sille paskiaiselle.
Ryöstäjä oli ehkä 15-vuotias marokkolaisheppu, joka ajoi jalkakäytävällä ohitseni mopolla ja samalla riuhtaisi olan yli kuljettamani laukun (ja minut melkein kumoon). Hihna antoi periksi. Ja tämä siis tapahtui tuossa lähimetroaseman vieressä ennen yhtätoista illalla. Hyvä ja huono puoli on se, että olen enää alle viikon täällä. En siis tiedä, kannattaako minun hankkia esim. uusi puhelin täältä. Muuten selviäisin varmaan ilmankin, mutta se Pamplonan reissu olisi kenties kivempi, jos olisi joku yhteydenpitoväline mukana. Lisäksi en omista minkäänlaista muuta kelloa. Koska en ehdi saada uutta electron -korttia, loppureissu menee sitten visakortille. Lisäksi en jaksaisi millään hoitaa kaikkia tämän ikävän välikohtauksen mukanaan tuomia asioita, kuten: käyntiä poliisiasemalla, kotiavainten viemistä kopiointiliikkeeseen, puhelimen etsimistä yms. EDIT: Puhuin kämppikseni Davidin kanssa. Hyviä ja huonoja uutisia. Huonot uutiset ensiksi: kotiavaimemme ovat jotain mystillistä extrasecurity -mallia, ja melkein mikään liike ei suostu tekemään niistä kopioita. Oikeanlaisen kopiointiliikkeen löytäminen saattaa siiis olla kiven takana. Lisäksi niiden kopioiminen maksaa ainakin parikymppiä. No, tuo oli odottevissa. Hyviin uutisiin siis: kämppikseni oli vaihtanut muutama kuukausi sitten puhelinta, joten saan käyttööni sen vanhan puhelimen. Sitä voi käyttää vain vodafonen kortilla, joten uusi sim-kortti pitää kuitenkin hankkia. Jotenkin elämä on nykyään tällaista hyvien ja huonojen uutisten tasaista vuorovettä. Eilenkin päivällä löysin maasta kympin. Ja katso, kymmenen euroa myöhemmin menetän. (ei kuitenkaan sama seteli). Sekin on muuten jännä, että tuli ihan syyllinen olo, kun menin eilen ryöstön jälkeen suunnitelmien mukaan kaljalle. Ihan kuin rikoksen uhrin pitäisi jäädä kotiin suremaan menetyksiään. No, ei ehkä tässä tapauksessa, kun ei voi sanoa, että olisin edes suuremmin yllättynyt. Sitä perkeleen marokkolaisteiniä teki kyllä mieli vetää pataan aika huolella. 02.07.2007 - 16:15
Hahaa. Aika hiljasta ollu tässä blogissa viime aikoina. Ei sitä kerkeä kirjoittelemaan, kun pitää yrittää juhlia epätoivon vimmalla joka päivä. Lomailu on vaan niin asiaa! Liioittelin kyllä vähän tuota juhlimista, sillä torstaina en juhlinut ollenkaan, vaan sen sijaan harrastin kulttuuria (!). Kävin viimein Fundació Joan Miró:ssa, joka oli aika metka. Miró on aika ykkösäijä. Katsoimme myös elokuvan Maria Full of Grace eli Maria llena eres de Gracia. Se oli aika mielenkiintoista. Kesti hetken, että tottui kuulemaan Kolumbian espanjaa, joten elokuvan alussa piti aika paljon arvailla mitä tapahtuu.
Ei nyt kyllä lähde tää merkintä. Voisin tehdä listoja. Esimerkiksi baareista missä olen viikon aikana käynyt: 1. maanantai, Andú 2. tiistai, Lp-bar 3. keskiviikko, Sidecar 4. perjantai, bar Conigo (tjsp), ranta 5. lauantai, ranta 6. sunnuntai, Jazzsí, bar 13 Mitähän tänään tapahtuu? Alennusmyynnit alkoivat. Pitäis ostaa itselle mekko serkun häihin., mutta ei varsinaisesti kiinnosta mennä sinne tungeksimaan. Yäk. Kun olen iso ja rikas, palkkaan itselleni, mikä se nyt, personal shopperin. Joo ei tästä nyt tule mitään. 27.06.2007 - 14:20
Ter-ve! En halua mennä ulos kun aurinkokaan ei paista. Pitäisi mennä yliopistolle hakemaan leima tärkeään paperiin. Ärsyttää jo valmiiksi se, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämä yksinkertainen leimanhakutoimitus vaatii ainakin kaksi vierailua yliopistolle. Eikä siinä muuten mitään, mutta kun se laitos sijaitsee siellä helvetin kuusessa. Viimeksi kun yritin hakea (okei, useita kuukausia myöhässä, mutta kuitenkin) syksyllä käymäni katalaaninkurssin certificadon, koko paperia ei ollut olemassakaan. Ne lupasivat tehdä minulle uuden, joten myös se pitää noutaa. Yliopistolle meneminen on kohtuullista arpapeliä, sillä kaikkien mahdollisten opiskelijalle oleellisten instanssien (Suport logistic, Gestió Academica, Oficina d'Intercanvi jne) aukioloajat ovat suunnilleen Graalin maljan veroinen mysteeri. (tiesittekös muuten, että natsijohtajat olivat vakuuttuneita siitä, että kyseinen kippo sijaitsi Montserratin luostarivuorella täällä Katalaanimaassa. En minäkään enne kuin vasta viime viikolla). Kohta täytynee lähteä arpomaan.
Tämän lisäksi säälin kämppistä, joka on ollut yön töissä ja yrittää nyt saada nukuttua. Naapuri ei tätä tiedä, vaan innokkaasti poraa seinää. Näillä näkymin vietän viimeisen Espanjan yöni Pamplonan San Ferminissä kahden meksikolaisen kanssa. Jotenkin koko vuoden kruunaava, jopa kiteyttävä tapahtuma saattaa olla se. Kaupunki täynnä juopuneita turisteja. Ja sitten päästetään härät irti. Mahtavaa! 26.06.2007 - 14:34
Ensi syksynä, mikäli tämä blogi on silloin vielä hengissä, lupaan myös hiukan neuleblogata (ehkä). Nyt seuraa kuitenkin ruoka-asiaa. Kuten ne, jotka minut tuntevat, tietävät että tykkään melko tavalla intialais-nepalilaisesta paneer-juustosta, ja eri toten Shahi Paneer eli tuorejuustoa tomaattikermakastikkeessa on kertakaikkinen suosikkiruokani Helsingin lukuisissa nepalilaisravintoloissa. Viime viikolla palloilin taas Consum-kaupassa, Burgos-juustoa kädessä pyöritellessäni sain, jostain syystä vasta nyt, päähäni kokeilla itse kyseistä ruokalajia. Laitoin sitä sitten eilen itselleni ja L:lle. Ja se toimi! Tätä aion syödä seuraavat kaksi viikkoa! Pulmalliseksi homman tekee toki se, että Suomessa ei kai myydä Burgos-juustoa, joten en tiedä, millä juuston voi korvata siellä. (tietääkö kukaan myisiköhän mikään hämeentien etnopuoti paneer-juustoa?)
Koska juustoa oli vain kolme pikkupurkillista, laitoin mukaan myös yhden pienen munakoison, pari sipulia ja pari herkkusientä. Tässä siis ohje (Shahi Paneer soveltaen): 3 purkillista Burgos-juustoa 1 munakoiso (aika pieni) pari herkkusientä 2 sipulia (valkosipulia, mutta meiltä oli loppu) 1 tlk tomate fritoa, Suomessa lähinnä paseerattua tomaattia 1 tlk ruokakermaa isomman puoleinen roiskaus Garam masala -maustesekoitusta öljyä tabascoa tms Kuumenna öljy, heitä sinne maustesekoitus, anna kuumeta, lisää pilkottu koiso, sipuli, valkosipuli, herkkesienet. Paistele tovi. Kaada tomaattisoosi sekaan. Kypsentele jonkun aikaa, tai aika kauankin jos on kärsivällisyyttä. Maistele. Tabascosta saa vähän potkua. Laita jos pidät potkusta. Lisää kerma ja juustot kuutioina. Kuumenna. Syö. (esim riisin kanssa). 24.06.2007 - 19:48
Eilen oli se kuuluisa keskikesän juhla. Oli enimmäkseen hauskaa, ajoittain kaoottista ja välillä melko väsyttävää. Aloitin illan soittelemalla ympäriinsä tarkoituksenani selvittää missä merkeissä kukin aikoo iltansa viettää. Kymmenen jälkeen menin kaverilleni K:lle Ravaliin. Siellä oli (hyvin) pienimuotoiset juhlat. Aluksi siellä ei ollutkaan muita kuin K kämppiksineen. Istuimme pöydän ääressä ja joimme olutta ja valkovenäläisiä kuunnellen ulkoa kantautuvaa paukkupommien ja ilotulitteiden jymyä. Paukkupommien perimmäisenä tarkoituksena on aiheuttaa mahdollisimman kova ääni. Niiden heittely kuuluu paikallisiin santjoanperinteisiin, ja koko kulmakunnan kakarat viskoivat niitä jo pitkin viikkoa joka huipentui eiliseen pommibakkanaaliin. Hieman pohjoismaista mieltä kylmää, että sellaiset viisivuotiaat pikkuipanat rätväävät räjähteiden kanssa. Tietenkin ilman minkäänlaista valvovaa silmää esim. vanhempien taholta.
Meteli toi illanviettoon jänniä ulottuvuuksia, leikittiin Bagdadia. Lisää vieraita saapui, ja nekin istuivat pöydän ääreen. Joskus yhden tienoilla päätimme lähteä vihdoin sinne rannalle. Arvoimme tovin, mille rannalle menisimme, sillä jokaisen tuttavat olivat jotenkin mystisesti hajaantuneet pitkin Barcelonan rantaviivaa. Ajoimme metrolla Selva de Mariin mennäksemme Nova Mar Bellan rannalle. Perillä tietysti eräät muistivat, että tavallaan tuli luvattua, että menisimme etsimään tuttuja Barcelonetalta, joka nyt sattuu olemaan ihan toisessa päässä. Rannalla oli väkeä ihan mustanaan ja Chirinquitoista raikasi (huono) musiikki. Siinä sitten mm. istuimme hiekalla ja joimme cavaa. Ranta oli vähän kuin rokkifestari. Ihan kamalasti eriasteisissa päihtymystiloissa olevia ihmisiä, musiikkia kovalla, katoavia kavereita ja lopuksi likaiset kengät. Ensin katosivat seurueemme saksalaisvahvistukset. Jossain vaiheessa K lähti soittamaan, ja jäi sille tielleen (myöhemmin sain epämääräiset suunnistusohjeet johon liittyi mm. tolppa ja meri). En jaksanut hengailla K:n kämppisten kanssa, joten päätin lähteä valumaan kohti Barcelonetaa tai mahdollisesti etsiä matkan varrelta K:n. En löytänyt. Oli myös työn ja tuskan takana löytää tuttuja sieltä Barcelonetalta, sillä oli varsin pimeää ja väkeä oli ku pipoa, niinsanoakseni. Lisäksi yleinen meteli lisäsi ymmärrysvaikeuksia. Harhailin aika kauan Baja Beachin ja meren välissä ennen kuin paikansin tuttuja. En sitten kuitenkaan jaksanut kauaa oikeastaan hengailla niiden kanssa, vaan päädyin puhumaan politiikkaa kolmen libanonilaisen kanssa. Ne hämmästyivät Libanon-tietämystäni (opiskelu ei ole turhaa!) ja olivat ihan mukavia tyyppejä. Sitten päätin kuitenkin lähteä kotiin. Oranssit varvassandaalit eivät ole enää oranssit. Sen pituinen se. |
|||
